sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Neulotut pihlajanmarjatumput

Tervehdys

Päivitän tässä hiljattain neulomani villatumppujen kuvan. Viime vuoden joulukuun päivityksessä on näiden tekemiseen innoittamat villasukat. Olen neulonut myös yhdet pihlajanmarjasukat tulevan joulun lahjaksi.

Tein tumpuista isot - pitkäsormisen miehen koko - jotta kuvio kertautuisi kauniisti. Kämmenpuolelle tein välikuvion, mikä sukissa toistuu pohjassa. Tässä mallissa on kyllä kaikki kohdallaan, kauniit värit ja kuvion sommitelma ja tarkoitan tässä ehdottomasti kuvion alkuperäistä suunnittelijaa. Kiitos hänelle! Itse en pysty pitämään villatumppuja käsissä, kädenselät kutiavat herkästi, jaloissa taas saa olla villaa suorassa ihokosketuksessa. Muistan kyllä antaneeni sukat henkilölle, joka sai allergiset näpyt jo pelkästä villasukkien ajattelusta:). Hänellä oli toki ratkaisu ongelmaan: hän pitää puuvillasukkia ihoa vasten lahjasukkien alla.

Tumpussa on 12 silmukkaa puikolla ja taas olen käyttänyt Novitan 7 veljestä lankaa ja 31/2 puikkoja. Näitä neuloessani puikot helisivät iloisesti lattialle. Käsiala taisi olla liian löysää. Onnekseni tämä lanka ei purkaudu helpolla.

Ostin viime viikolla langat alennusmyynnistä isompaan käsityöhön. Se on Novita Viivi akryylilankaa ja 100 g kerä maksoi 1e. Kaivoin korista yksittäin 8 kerää villatakkia varten ja kuudennen kerän kohdalla alkoi jo jännittää, mahdanko löytää tarpeeksi samaa väriä ja mielellään samaa erää. Löytyi! Tarkoitus on loihtia kuviovillatakki tämän talven aikana.

Neuloin hiljattain taas huivin, tällä kertaa omaan käyttöön. Se on mustaan takkiin sopiva musta-valko-harmaa verkkomainen lanka, samantyyppinen kuin päivityksessäni viime vuonna.

Terkuin Toimertaja




2 kommenttia: