lauantai 2. helmikuuta 2013

Täytetty kettu

Täytin kuusikiloisen urosketun istumaan keinokivelle. Sainkin askarrella useamman päivän tämän työn parissa. Nahan muokkauksen jälkeen tein alustan: sahasin lastulevystä epäsymmetrisen tason, jonka päälle kaadoin polyuretaaniseoksen. Kun se oli kovettunut, hioin pinnan haluamaani muotoon ottaen huomioon ketun asennon ja jalkojen paikat. Tämän päälle tein paperimassasta ja kipsistä liimamaisen seoksen, jonka levitin ohuelti polyuretaanin päälle, kuvioin ja annoin kuivua. Lopuksi maalasin pinnan maaväreillä,  käytin tässä mustaa ja ruskeaa. Maalipintaan hiotaan kivennäköinen pinta teräsvillalla. Maalatun pinnan voi vielä lakata suihkuttamalla. Sitten vielä 'maisemointi' eli maa-aineksen liimaaminen muutamiin paikkoihin luomaan lisää autenttisuutta.

Valmiin ostokropan sijaan tein ketun ruumiin lastuvillasta, jonka kovetin liimalla. Jalat ja pää oli valettu polyuretaanista kipsimuotilla. Yhdistin osat ja puin sopivasti kuivuneen turkiksen keinokropan päälle. Täytteinä käytetään runsas määrä kittiä, savea, massoja ja liimoja, joista osa kuivuu hitaasti ja osa erittäin nopeasti. Silmät ovat lasiset.

Täytetty eläin saa kuivua muutaman viikon, minkä jälkeen tehdään viimeistelyt ja maalaukset - silmäluomet ja kirsu ja tarvittaessa korvien sisäpinta - akryylimaalilla kynäruiskulla. Turkki harjataan/kammataan poistaen mahdolliset takut. Eläin kiinnitetään kiinteästi alustaan rautalangoilla ja liimalla.

Terkuin Toimertaja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti