Hei
Neuloin viininpunaisella, muutamalla suklaanruskealla tehostekuviolla viimeistellyn miehen neulepuseron 100% Merino Superwash Merini Baby proof langasta. Tuosta langasta neulominen oli suorastaan nautinto. En ole koskaan pidellyt käsissäni näin pehmeää lankaa. Purkaminen sitä vastoin oli hieman haasteellisempaa kuin karheammasta langasta neulottaessa, sillä tämä on liukasta ja silmukat pääsevät juosten karkuun.
Ikävämpi puoli tässä langassa on se, että neuleet pitää pestä käsin. Ajattele vauvalle neulottua vaatetta, vaikka makuupussia tai haalaria ja kun vaipanvaihtoväli viivästyy….Monesti ohje on ylimitoitettu, mutta testasin parinkymmenen neliösentin kokoisella neuloksella ja se venähti kolme kertaa isommaksi 30 asteen konepesussa.
Aikuisen neuleena näemme ensimmäisen pesun aikaan, oliko lankavalinta kohdallaan. Annoin käyttöohjeeksi tuulettamisen ja että alla voisi käyttää teepparia. Sinänsä ikävää, koska lanka on tosiaan miellyttävä iholle, eikä taatusti kutita.
Käytin numeron 3 puikkoa resoreihin ja 3.5 kirjoneuleeseen.
Terkuin Toimertaja