sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Reunapitsi Palmikko

Hei

Tuubihuivin sijaan aloitinkin pitkästä aikaa uuden pitsin. Nyplään 29 parin reunapitsiin n 50-55 kuviota liinaan, jonka kangasosan halkaisija on 75 cm.

Olisi kannattanut printata malli värilliselle paperille tai painaa reiät värilliseen pahviin ja piirtää kuvio siihen, koska käytän valkoista lankaa. Nyt on hieman työlästä katsoa työtä ja havaita virheet. Olen aiemmin toiminutkin näin, mutta nyt en malttanut, kun halusin heti päästä työhön käsiksi.

On aina hieno tunne, kun ensimmäinen kuviokerta on valmis ja huomaa osaavansa mallin. Lankana on valkoinen Bockens 80/2 ja isompaan palmikkoon luonnonvalkoinen Pella 50, koska vitivalkoista ei minulla ollut.

Terkuin Toimertaja

maanantai 2. lokakuuta 2017

Punainen pitsimekko

Hei

Tein sitten heti perään toisen samanlaisen mekon, nyt 100 % akryylilangasta. Pidensin tämän mekon pitsiosuutta 10 sentillä ja miehustaa hieman korkeammaksi.

Langat sain euron kappalehintaan marketin poistolaatikosta.





Seuraavaksi tuubihuivi Novita Elegiasta.

- Toimertaja