sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Koristetyynyt

Hei

Otin ompelukoneen esille ja tein kaksi koristetyynyä Pariisiaiheisesta sisustuskankaasta. Eiffeltornikuvioisen tyynyn täytin silputulla vaahtomuovilla ja Notre Dame tyynynpäällinen sai täytteekseen vanua.

Vanu on ehdottomasti kärsimättömän ihmisen täyttömateriaali. Vaahtomuovi takertui käsiin ja oli kovin sähköistä, kunnes muistin käsitellä rouhetta kostein käsin! Homma helpottui huomattavasti. Uskon, että vaahtomuovirouhe on myös joustavampana palautuvampaa. Ainakin koekäytössä huomasin pian, että vanutäytettä pitää pöyhiä, jos haluaa tyynyn pysyvän kuosissaan.



Muutama päivä sitten neuloin villasukat, tällä kertaa itselleni. Edelliset olivat puhkipidetyt ja ilmeisesti parsintataitoni ei ole ihan kohdillaan, koska uutta reikiintymistä tapahtui parsimuksen reunoissa...

Sain juuri valmiiksi kauan työstämäni Metsätähti pitsiliinan. Nyt vielä päättely ja pyöreän pellavaliinan reunojen huolittelu ennen reunapitsin kiinnittämistä.

Mukavaa pääsiäistä!

Toimertaja