maanantai 17. marraskuuta 2014

Valokranssi

Neuloin Taitoshopista ostamani valokranssin. Tarvikepakettiin kuuluu paperilankaa työhön kuluva määrä, metallirengas ja valosarja. Ostin vielä numeron 12 neulepuikot. Värivaihtoehtoja on muutama punainen, valkoinen ja kimaltava valkohopea. Kuvittelin, että työn saa neulottua ihan hetkessä, mutta tottumattomana jäykkään paperinaruun, työstin silmukoita huolella ja kauan.



Langasta neulotaan levy, silmukat päätellään löysästi. Jos kranssiin ei halua valosarjaa, levy kiinnitetään putkeksi ja kääritään metallirenkaaseen. Valitsin valaisevan koristeen, joten kiersin valosarjan metallirenkaan ympärille ja sitten kiersin neuloslevyn valosarjan päälle muutamaksi kerrokseksi. Lopulta kiinnitin päät yhteen siten, että valosarjan johto jää roikkumaan hieman enemmän taakse. Takaosa on se, mihin käänsin neuloksen reunat, jotka myös ompelin parsinneulalla kiinni työhön. Tähän viimeistelyyn käytetään samaa paperilankaa. Kiinnitin kranssiin ripustuslangan, joka on läpinäkyvää siimaa, mutta saatan korvata sen punaisella joululahjanarulla. Voihan  siihen tehdä vielä melko kookkaan rusetin leveästä lahjanarusta ja joistain korsteista.



Talvessa on ainakin se hyvä puoli, että kynttilät ja erilaiset tunnelmavalaistukset ovat edukseen.



Toimertaja

tiistai 11. marraskuuta 2014

Jouluinen liina

2012 julkaisemani päivitys ristipistellyistä joulukuusista saa tässä jatkoa, sillä liina on valmis. Suureksi ihmeekseni sain sen tehtyä näinkin hyvissä ajoin. Aloitin liinan työstämisen tänä vuonna lokakuun 7. päivä ja sain sen valmiiksi eilen 10.11. vähän ennen illan uutisia. Tänään vielä käänsin päärmeet ja ompelin ne ompelukoneella aivan läheltä reunaa. Jäykkä pellavapalttina pysyy hyvin kuosissaan varsinkin höyryttämisen jälkeen, joten päärme saa olla yksinkertainen.

Koko liinan työmäärä on kyllä valtaisa, ahnehdin turhan isoa liinaa. Tein nyt siis reilussa kuukaudessa lähes koko toisen pitkän sivun vinosta kuusesta vinoon kuuseen eli 10 kuusta ja luonnollisesti kuusten väliset nauhat. Koko urakan aloitin vuonna -92. Välissä oli monta toimetonta vuotta...

Mikä sitten motivoi saamaan liinan valmiiksi juuri täksi jouluksi? No, halusin uuteen kotiini ensimmäiseksi jouluksi jotain itse tehtyä. Mietin vielä, nypläänkö reunapitsin liinaan, mutta toistaiseksi annan sen olla noin, ehkä sitten ensi jouluksi. Sitä paitsi nypläysalustalla on pitsi vielä hieman kesken. Kun ensi kuussa otan liinan käyttöön, laitan sen keskelle pitkittäin jouluisen valosarjan.

Olen tehnyt muutamat villasukat tämän työn vastapainona ja silloin tällöin nyplännyt pyöreän liinan reunapitsiä. Jouluinen koriste on seuraavaksi ohjelmassa ja saatan nyplätä kuusenpallopitsejäkin muutaman.

Terveisin Toimertaja