Kaivoin esiin keskeneräisen jouluaiheisen liinan. Se on ollut kesken todistettavasti jo vuodesta -92, sillä aloitin sen tekemisen heti Käsityöt lehden ilmestyttyä lokakuussa -92. Ohjeessa luvataan, että kun nyt aloitat, saat liinan jouluun mennessä valmiiksi. Siinä ei tosin kerrota, minkä vuoden jouluun, mikä osaltaan lohduttaa. En ole koskaan vaivaantunut siitä, että töitä on kesken useampi yhtäaikaa - saan vaihtelua, kun pomppaan työstä toiseen. Kaikille tämä ei tietenkään sovi ja onhan se aina hienoa saada asioita päätökseen.
Aloitusvuoden jälkeen on tapahtunut asioita, jotka ovat osaltaan aiheuttaneet tämän projektin pitkittymisen: lapsien vauva-ajat ja se, että päätin tehdä kerralla ison liinan eli kaksinkertaistin kuvioiden määrän kahteenkymmeneen neljään. Niistä olen nyt saanut pisteltyä puoltatoista kuviota vajaa puolet eli työvuosia tullee vielä jonkin verran, ellen intoudu työn pariin myös kesäkuukausina. Se tässä juuri onkin, että näin jouluista liinaa en ole viitsinyt katsella juhannuksena!
Nyt alan tehdä ristipistoja joka päivä ainakin muutaman minuutin toivottavasti jouluun asti. Tältä liina näyttää.
Tervetuloa seuraamaan harrastuksieni tuotoksia! Kirjoitan monipuolisesti kädentaiteesta, sillä taidettahan käsityöt ovat.
maanantai 26. marraskuuta 2012
perjantai 23. marraskuuta 2012
Joulupallolle pitsi
Käsityömessut Tampereella ovat otolliseen aikaan joululahjahankintoja ajatellen. Messuilta tuli hankittua paitsi tuttuihin harrastuksiin liittyvää materiaalia, myös minulle uusi juttu. Aloitan tällä tuttuun harrastukseeni liittyvällä joulupallon pitsillä, jonka olen nyplännyt nyt kahteen palloon. Pitsimalli on yksinkertainen ja se valmistuu muutamassa tunnissa.
Mitat ovat ihan paikallaan eli pallo pukeutuu kauniisti.
Parhaillaan keskeneräisenä nypläysalustalla on kolmannen pallon pitsi ja pyöreän pitsiliinan reunapitsi, josta kerron lisää sitten, kun se valmistuu. Tavoitteeni on saada se joululahjapakettiin.
Joululahjavalmisteluterveisin
Toimertaja
Mitat ovat ihan paikallaan eli pallo pukeutuu kauniisti.
Parhaillaan keskeneräisenä nypläysalustalla on kolmannen pallon pitsi ja pyöreän pitsiliinan reunapitsi, josta kerron lisää sitten, kun se valmistuu. Tavoitteeni on saada se joululahjapakettiin.
Joululahjavalmisteluterveisin
Toimertaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)